Season sale
Designlöydöt huippuhinnoin.
kaikki alkoi pyöreästä muodosta
Joulu on tehty yhdessäolosta, puusta ja pyöreästä.
Joulu on helmeilevän ilon, leikin ja yhdessäolon aikaa. Niin on Aarikkakin. Anna sen näkyä myös joulupöydässä, jonka äärellä nautitaan, iloitaan yhdessä ja ihan vaan ollaan. Joulu on jokaisen juhlijansa näköinen.
Rakastetut ja kerätyt. Kotimaiset tontut.
Kun Kaija 80-luvulla suunnitteli ensimmäisen tontun, ei kukaan osannut aavistaa, mitä siitä seuraisi.
Pienet, puiset, pyöreät, taiten käsin Suomessa tehdyt ja suunnitellut. Tontut ovat aarikkalaisinta Aarikkaa, arkijuhlaa ihanimmillaan, kerätyt ja rakastetut – jo yli 40 vuoden ajan.
duo-maljakot
Kaija sen aloitti. Me jatkamme.
Elegantti Duo-sarja yhdistää viehättävästi aarikanpyöreän muodon ja värit. Sulavalinjainen Duo-lasimaljakko on harmoninen katseenvangitsija. Maljakon alumiinisen kannen ansiosta kukat saa aseteltua maljakkoon erityisen kauniisti. Magnus Löfgrenin suunnittelemat Duo-maljakot ovat tilan keskipiste.
riemuraita
Klassikon paluu.
Nimi Riemuraita kertoo jo kaiken – se on riemua ja raitaa. Ikoninen Riemuraita julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1973. Nyt se on tehnyt paluun.
Ostoksille
kampanja
Kaksin aina kaunihimpi.
Ikoninen Keisarinna täyttää tänä vuonna 55 vuotta. Sen kunniaksi haluamme valaista Suomen ja tukea näin kotimaista työtä. Osta kaksi kynttilänjalkaa – tarjoamme edullisemman veloituksetta. Kampanja koskee valikoituja kynttilänjalkoja ja on voimassa 23.12.2024 asti.
Lue lisää
Me olemme pyöreitä, jotta sinussa voi olla särmää.
Suomessa käsityönä valmistetut puukorut ovat pukeutuneet uusiin väreihin: punaviinin punaista, tummaa turkoosia, sähäkkää pinkkiä ja klassista mustaa. Siinä rinnalla metallin kiilto on luottamuslause: suora ja rehellinen, mitään piilottelematon.
Hopeakorut itselle ja elämän tärkeille lahjaksi.
Se on tunnelmaa ja mielentila, viimeistelty kokonaisuus. Ja kun vaatteet ja korut tuntuvat omilta, itsevarmuus loistaa kauas – voi antautua juhlalle.
korut
uutta
Nahkalaukut.
Tehty kantamaan elämän tärkeät. Juuri sellaisena kuin haluat. Kun korut ja vaatteet on valittu – laukut viimeistelevät kokonaisuuden. Sillä kyllähän aina tarvitsee mukaansa laukun, repun tai kassin, minne tahansa lähteekään.
Kulmakivinä ajattomuus ja laadukkuus.
Vaatekaapin luottovaatteita.
Tutustu mallistoon
uutta
Magnus Löfgrenin suunnittelema Duo-sarja.
Sarja, jossa huokuu Löfgrenin töille ominaiset yksinkertaisuus ja luovuus, pohjoismaalaista suunnittelutraditiota unohtamatta.
Lue lisää
yfd x aarikka
Leikki ei lopu -suunnittelukilpailu
Järjestämme yhdessä Young Finnish Design -suunnittelutoimiston kanssa nuorille suunnittelijoille suunnatun kilpailun.
Suunnittelukilpailussa haetaan uusia tuoteideoita kodin sisustukseen, uutta korudesignia, sekä vaate- ja asustesuunnittelua tuleviin mallistoihin.
Vuodesta 1954
Kaikki alkoi pyöreästä muodosta. Ja eihän sellainen pysähdy.
Kaija Aarikka opiskeli viimeistä vuotta tekstiilitaidetta Taideteollisessa oppilaitoksessa. Alivuokralaishuoneen ahtaissa tiloissa syntyi villapuku, nappeja vaille valmis, ja sellaiseksi jäisikin, Kaija ajatteli, kun sopivia ei tahtonut löytyä. Mutta entä jos ne tekisi itse, Ruoholahden lautatarhasta löydetystä jakarandan palasesta?
Kaija teki.
Aarikan syntymäpäiväksi merkittiin 24.2.1954.
Ensimmäiset liikkeet.
Aarikka avaa oman pikkuliikkeen, Nappi-Aarikan, Helsingin Vanhaan Pasaasiin 1960.
Bulevardille vuonna 1963 avattu Aarikan toinen oma liike, Kukkurakauppa, on jo aito butiikki. Siellä on nappien ja korujen lisäksi tilaa lahjatavaroille ja liikkeen avajaisissa esitellyille miesten ja naisten vaatemallistoille.
Liikkeen yläpuolella sijaitsevassa Aarikan kutomossa valmistetaan Kaijan suunnittelemia värikkäitä pörröhuopia.
1970-luku
Aarikka selviää 1970-luvun yhteiskunnallisen kuohunnan pyörteissä ilman suurempia konflikteja, sillä iloinen ja värikäs Aarikka-tyyli mielletään demokraattiseksi, kaikille nuorekkaille kuluttajille sopivaksi tyyliksi.
Uusia liikkeitä perustetaan tiuhaan tahtiin. Omat myyntipisteensä saavat mm. Jyväskylä ja Hakaniemen halli. Helsingin sydämessä liikkeiden nimet ovat Manta, Pikku-Espa ja Iso-Espa. Ulkomaisia asiakkaita hankitaan messuilla New Yorkista Tokioon. Tuotannosta yli puolet päätyy vientiin.
1980-luku
1980-luvulla kaikki suuri ja näyttävä on kaunista. Nousukauden huumassa Aarikkakin kasvaa. Vuonna 1984 yrityksessä iloitaan sekä Vuoden yrittäjä -palkinnosta, että Vientipalkinnosta. Omien myymälöiden määrä nousee kahdeksasta kahteenkymmeneen. Henkilökuntaa on 80 ja alihankkijoitakin lähes 100. Aarikan historiassa aikaa tullaan muistelemaan yrityksen hulluina vuosina.
Aarikan tuotevalikoima painottuu yhä enemmän koriste- ja lahjatavaraan. Juppiajan lahjatavaratkin ovat ajanhengen mukaisesti näyttävän kokoisia.
1990-luku
Laman seurauksena Aarikassakin joudutaan tarkistamaan kurssia, sillä nousukauden huumassa toiminta on päässyt paisumaan liian suureksi. Omasta tuotannosta siirrytään alihankintaan ja kymmenen liikettä myydään franchising-yrityksiksi.
Työn iloa ja sielun paloa julkisesti lamasuomessa peräänkuuluttanut Kaija saa tunnustusta työstään monelta taholta. Hänelle myönnetään mm. Pro Finlandia -mitali sekä kauppaneuvoksen ja Somerniemen torineuvoksen arvonimet. Pauliina Aarikka ottaa yhä enemmän vastuuta suunnittelusta.
2000-luku. Vaihtuipa vuosituhat tai vuosi, Aarikan matka jatkuu.
Pauliina Aarikka perii Kaija Aarikalta taiteellisen johtajan roolin. Hänen johdollaan Aarikassa keskitytään suunnittelemaan vahvoja tuotekokonaisuuksia ja totuttua suurempia käyttötuotteita.
Vuonna 2017 suomalainen perheyritys Martinex Oy osti Aarikka Oy:n ja samalla kaikki sen tuotemallit ja tuotannon.
Kaija sen aloitti. Emmekä me aio lopettaa.
2010-luku
Vuonna 2017 suomalainen perheyritys Martinex Oy ostaa Aarikka Oy:n ja samalla kaikki sen tuotemallit ja tuotannon. Aarikan tuotanto muuttaa Raisioon vuonna 2019.
Tehdään päätös tuoda hopea takaisin Aarikan valikoimiin, lanseerata Aarikka Fashion ja palauttaa Aarikka myös muoti- ja tekstiilijuurilleen.
Vuosikymmentä leimaa Aarikan uusi alku, juuria kunnioittaen. Sillä Aarikka elää vahvasti juuristaan. Niistä tottelemattomista ja elinvoimaisista. Vahvistuen vuodesta toiseen. Koska leikki ei lopu.
Nyt.
Suunnittelussa arvostetaan vanhaa, palataan juurille – modernisoidaan sopivasti ja keskitytään entistä enemmän käsityöhön ja kotimaisuuteen. Vuodesta 2021 aloitetaan määrätietoinen työ kohti aarikkalaisempaa Aarikkaa. Verkkokauppaa uudistetaan, digimarkkinointia tehostetaan, suunnitellaan tulevaa.
Vuonna 2023 ikoninen Pässi täyttää 50 vuotta. Designklassikon aseman saavuttanut Pässi on koko juhlavuoden sankari.
Aarikka Fashion Show aloittaa 70-vuotiaan Aarikan juhlavuoden 2024 Helsingin Taidehallissa.
Tilaa uutiskirjeemme
– ja tutustu tapahtumiin, tuotteisiin, tarinoihin ja tarjouksiin ensimmäisten joukossa.
Nopea toimitus
1-3 arkipäivää
Suunniteltu Suomessa
Tuemme kotimaista käsityötä
Ilmainen toimitus
Yli 80 € tilauksille Matkahuollolla
Asiakaspalvelu
Täällä sinua varten